2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 | 


№ 4 (05)


№ 3 (04)


№ 2 (03)


№ 1 (02)

№ 3 ( 04 ) 2012



Ystävyysseuran vaiheita

SVSn Imatran osaston puheenjohtaja Pekka Sorvali ja tanssistudio Jamin johtaja Anna Lahtinen vastaanottivat Tihvinän kaupungin edustajan
Elen Bordovskajan luovuttamat taulut.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Imatran osasto perustettiin vuonna 1945. Rekisteröimispäivä on 22.11.1945. Yhdistykseen liittyi satamäärin kansalaisia sekä yhteisöjäseniä, kunta sekä ammatti-, urheilu- ja harrastusyhdistyksiä. Imatralle perustettiin myöhemmin kaksi osastoa lisää, Vuoksenlaakson osasto ja Vuoksenniskan osasto. Nämä ovat myöhemmin liittyneet jäsenineen Imatran osastoon. Suomi-Neuvostoliitto-Seuralla oli puolivirallinen asema kaikessa yhteisötoiminnassa, jota tehtiin suuren naapurin kanssa. Osastoissakin johtokuntapaikat jaettiin tarkoin poliittisten mandaattien mukaan. Toiminta silti oli vilkasta, järjestettiin kokouksia, opintokerhoja ja matkoja. Myös venäjän kielen harrastusta edistettiin. Henkilöjäseniä oli osastossa parhaimmillaan noin 1500 ja yhteisöjäseniäkin viitisenkymmentä.

Imatran työväenopiston ja tanssistudio Jamin tyttöjen esiintyminen
Tihvinässä yhteisessä konsertissa
paikallisen Dance art plus -yhtyeen kanssa,
ohjaaja Margarita Povarjönkina.

Kun Neuvostoliitto aloitti viisivuotissuunnitelmaan kuuluvat turistivaihdot länsimaihin, Imatra sai kunnian olla Suomeen matkaavien turistien ensimmäinen vastaanottaja. Tätä järjestelmää kesti kaksi vuosikymmentä. Kerran viikossa neuvostokansalaisia kuljettava turistibussi aloitti Suomen kiertueensa lauantaipäivisin Imatralta. Vieraat tutustuivat kaupunkiin kiertoajelun muodossa ja viettivät hyvin valvottua vapaa-aikaa hotellin lähettyvillä. Silloinen osasto järjesti turisteille illanviettoja sunnuntai-iltoina, jossa tarjottiin kahvia ja pikkupurtavaa. Laulettiin ja usein myös tanssittiin paikallisten pelimannien säestyksellä. Pidettiin pieniä kilpailuja, joissa huolehdittiin siitä, että vieraat voittivat. Maanantai-aamuna vieraat sitten lähtivät seuraavaan matkakohteeseen. Legendaarinen illanviettojen järjestäjä oli osaston jäsen Mirjam Backman, joka toimi lähes parikymmentä vuotta tilaisuuksien vetäjänä. Myös yhteisöjäseninä olleet puolueosastot, ammatti-, urheilu- ja harrastusseurat järjestivät illanviettoja. Näitä tapahtumia oli vuosittain noin 40–45 kertaa. 1970–1980 luvuilla, kun keskusseura toi Suomeen kiertueelle kuoroja, konsertteja ja muita esiintyjäryhmiä, osasto hoiti aina Imatran tilaisuuksien järjestelyt.

Seuramme avustustoiminnan kohteena on jo vuosia ollut
Svetogorskissa väestön plavelukeskuksen yhteydessä toimiva
lasten osasto Moja semja.

Toiminnan luonne muuttui 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi. SN-seura menetti poliittisen merkityksensä ja muuttui normaaliksi ystävyysseuraksi. Toki palveluja tarvittiin edelleen, joten järjestö pysyi toiminnassa. Nimi muutettiin Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseuraksi ja toimintaa rakennettiin avustavaksi ja kansalaisten välistä ystävyystoimintaa tarkoittavaksi. Tällä nimellä seura toimi muutaman vuoden, kunnes päädyttiin yksinkertaistamaan nimi Suomi-Venäjä-Seuraksi.

Suomi-Venäjä-seuran sekä Vmeste-kerhon ja Vеnäjän Lappeenrannan
konsulaatin edustajia Syyspohjassa venäläisten sotavankien muistomerkillä.

Nykyisin Imatran osasto harjoittaa humanitaarista avustustyötä lähialueiden sosiaalisiin laitoksiin, järjestää matkoja ja yhteisiä tapaamisia, toimii järjestäjänä, kun konsertteja tai muita tapahtumia tarjotaan Imatralla esitettäväksi. Imatran ystävyyskaupunkiin Tihvinään pidetään yhteyttä ja järjestetään vierailuja. Venäjän kielen opetusta pyritään edistämään ja venäläistä kulttuuritarjontaa tuomaan esiin. Esimerkiksi tänä syksynä osasto esittää venäjänkielisiä elokuvia Imatran pääkirjaston olohuoneessa kerran kuukaudessa. Seuraavat elokuvat ovat 8.11. klo 17.00 Peili ja 13.12. klo 17.00 Vapaauinti. Näytöksiin on vapaa pääsy.

Ryhmäkuva Käkisalmi-Konevitsan matkalta.

Osastossa on tällä hetkellä noin pari sataa henkilöjäsentä, pienet yhteisöjäsenet ovat karsiutuneet pois vuosien saatossa. Imatran kaupunki kuuluu yhteisöjäsenenä SVS:n Etelä-Suomen piirijärjestöön. Osaston puheenjohtajana toimii Pekka Sorvali, varapuheenjohtajana Tuulikki Savolainen, sihteerinä Kari Salmela ja taloudenhoitajana Hannu Suojanen. Johtokuntaan kuuluu kaikkiaan 11 jäsentä. Riitta Varis toimii johtokunnan ulkopuolella matkavastaavana.

Texti: Kari Salmela ja Riita Varis
Kuvat: Tuulikki Savolainen
Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика