Analyysi: Hallitusohjelma hellii kahden työssäkäyvän taloutta, mutta tarjoaa kylmää kyytiä tuilla elävälle

Työssäkäyville tarjotaan veronkevennyksiä. Eläkeläiset säästyvät asumistuen leikkauksilta. Työttömäksi jäävän kannattaa panna sentit riviin, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.

Kristiina Tolkki, 17.6.23, Yle Uutiset


Vahva ja välittävä Suomi.

Näin on otsikoitu Petteri Orpon (kok.) tulevan hallituksen ohjelma. Nimi osuu ja uppoaa. Seuraavat neljä vuotta Suomessa pidetään huolta niistä, jotka itsekin osaavat huolehtia itsestään.

Kotitalousvähennyksen tilapäistä korotusta jatketaan vuoteen jatketaan vuoteen 2024 asti. Osakesäästötilin talletuskatto nostetaan 100 000 euroon.

Orpon hallitus keventää verotusta, toki painottaen pieni- ja keskituloisia yhteensä yli 400 miljoonalla eurolla.

Eläkeläisetkin pärjäävät. Asumistuen leikkaukset eivät koske eläkeläisiä. 65 vuotta täyttäneiden työtulovähennys kaksinkertaistetaan, minkä pitäisi houkutella senioreja töihin.

Huomattavasti hankalampaa on niillä, jotka joutuvat turvautumaan yhteen tai useampaan sosiaalitukeen. Asumistukea leikataan ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha porrastetaan. Työttömäksi jäävän karenssi pitenee.

Porrastaminen tarkoittaa sitä, että ansiosidonnainen pienenee työttömyyden pitkittyessä. Kahdeksan työttömyysviikon jälkeen ansiosidonnainen laskee 80 prosenttiin. 34 viikon jälkeen se putoaa 75 prosenttiin alkuperäisestä tuesta.


Meteli Hakaniemessä alkoi ja soppatykkejä pystytetään

Ei tarvinnut kauan odottaa, kun 218-sivuisen ohjelman kimppuun kävivät sekä tuleva oppositiopuolue SDP että Suomen suurin palkansaajajärjestö SAK.

Suurimman metelin aiheutti se, että hallitus ehdottaa, että ensimmäiseltä sairauspäivältä ei makseta palkkaa. Muunkinlaisia työehtosopimuksia voidaan toki yhä tehdä. Työntekijän irtisanomiseen riittää «asiallinen syy». Laittomasta lakosta halutaan sakottaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi tiedotustilaisuudessa, että perussuomalaiset eivät asetu työntekijän eivätkä työnantajan puolelle. Hallitus haluaa Purran mukaan helpottaa pieniä yrityksiä, joille työntekijän palkkaaminen on iso riski. Työn sivukulut ovat suuria ja irtisanominen vaikeaa.

Hallitus aikoo myös yksinkertaistaa sosiaaliturvaa. Vuosien saatossa tehdystä tilkkutäkistä halutaan päästä irti ja luoda malli, jossa on vain yksi «yleistuki». Siitäkin halutaan tehdä työntekoon kannustava.

Sosiaaliturvan uudistamista pohti koko viime vaalikauden parlamentaarinen sosiaaliturvakomitea, joka ehdotti yhden tuen mallia. Sosiaaliturvakomitean tarkoitus on jatkaa vielä tälläkin vaalikaudella.

Sosiaaliturvan yksinkertaistaminen kuulostaakin viisaalta. Kela-lomakkeitten yksinkertaistaminen ja selkokielistäminen eivät enää riitä. Orpon tulevassa hallituksessa on jo varattu salkku sosiaaliturvaministerille.

Edellisen kerran sosiaaliturvaa yritti uudistaa Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallitus. Sata-komitean työstä jäi lopulta vuonna 2011 jäljelle vain yksi asia: takuueläke.


Sata-komitea yritti ja epäonnistui

Hallitus perustelee neljän miljardin leikkauksia ja säästöjä julkisen talouden velkaantumisella. Velkataakka kasvaa ja väki vanhenee. Kirstussa ei ole enää euroja jaettavaksi.

Helpointa on leikata sieltä, missä menot ovat suuria. Asumistukeen kuluu 2,6 miljardia vuodessa. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kulut olivat 2,5 miljardia vuonna 2021.

Talouden sopeutustarve on valtiovarainministeriön mukaan tällä vaalikaudella kuusi miljardia euroa. Uudistuksilla pyritään myös eroon kannustinloukuista. Orpon tuleva hallitus haluaa tehdä lyhytaikaisenkin työn vastaanottamisesta kannattavaa. Oppositio puhuu kannustamisen sijaan kepistä.

Neljän miljardin leikkauksien keskellä kannustinloukussa elävälle työttömälle tarjotaan hallitusohjemassa yksi helpotus: tupakkavero ja viinavero nousevat, mutta oluen verotus kevenee. Vahvat oluet tulevat pian ruokakauppojen hyllylle.


Lähde: yle.fi

Venäjännös: Irina Kekman
Käännöksen tarkistus: Sofia Rattuli

Siirry ylös



Яндекс.Метрика