2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (53)


№ 9 (52)


№ 8 (51)


№ 7 (50)


№ 5-6 (48-49)


№ 4 (47)


№ 3 (46)


№ 2 (45)


№ 1 (44)

№ 2 ( 45 ) 2009

Toimitukselta

”Kuka minä olen?”

Kun ihminen muuttaa toiseen maahan ja hänestä tulee immigrantti, maahanmuuttaja, hän joutuu esittämään itselleen kysymyksen ”Kuka minä olen?” Oman identiteetin uudelleen löytäminen vieraassa ympäristössä on hyvin vaikeaa. Joskus muuttamista uuteen maahan verrataan ihmisen syntymään. Muuttohetkellä ihmiset ikään kuin syntyvät uudelleen, sillä heistä tulee ulkomaalaisia. Ja siitä tunteesta - tunteesta että olet ulkomaalainen - tulee olennainen osa ihmisen persoonallisuutta. Uudessa maassa hämmennystä voi aiheuttaa jopa se, että joutuu seurustelemaan henkilöiden kanssa, jotka kuuluvat eri kategoriaan kuin mihin henkilö on tottunut. Ympäröivät ihmiset toimivat ikään kuin peilinä, joka heijastaa maahanmuuttajan käyttäytymistä, puhetapaa, tai vain maahanmuuttajan ulkoista olemusta. Uusissa ”peileissä” maahanmuuttaja heijastuu vain sellaisena, kuin hän nyt on, peilit vaikenevat hänen menneisyydestään.

Useimmiten maahanmuuttajaan suhtaudutaan vain oman kansakuntansa edustajana. Suomalaisten silmissä hän on yleensä vain ulkomaalainen. Tuntuu siltä, että ketään ei kiinnosta se, mikä maahanmuuttaja on ammatiltaan, millaisia tietoja ja kokemuksia hänellä on tai millainen hän on luonteeltaan.

Myös muuttajan sosiaalinen asema voi muuttua. Uudessa maassa häneen ei ehkä suhtauduta niin kunnioittavasti kuin aikaisemmin. Omassa kotimaassaan kunnioitettu iäkäs henkilö menettää erityisasemansa, koska länsimainen kulttuuri ihannoi nuoruutta. Maahanmuuttajan asema voi muuttua myös ammatillisesti. Pätevä, kotimaassaan kunnioitettu asiantuntija voi uudessa maassa tuntea itsensä avuttomaksi. Sen vuoksi maahanmuuttajat menettävät usein itsevarmuutensa ja sen seurauksena he eivät halua tehdä mitään, he pelkäävät muita, aliarvioivat ja säälivät itseään. Kuten tunnettua, itsesääli sitoo ihmisen energiaresursseja ja musertaa hänen tahtoaan. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Ainoa luotettava ratkaisu on mennä mukaan mihin tahansa aktiiviseen toimintaan, mikä auttaa voittamaan omasta minästä muodostuneen kielteisen käsityksen. Ensimmäiset onnistumiset tuovat mukanaan sekä itsevarmuutta että halua mennä eteenpäin. Eikä siinä kaikki. Ihmisen on mahdotonta menettää oma yksilöllisyytensä ja persoonallisuutensa oman tahtonsa vastaisesti. Sen eteen pitää vain tehdä töitä ja löytää oma identiteetti uudessa ympäristössä.

Kunnioittavasti, Mosaiikki-lehden
päätoimittaja Tatjana Doultseva

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика