- Mitä teet tänään pelin jälkeen?
- Menen syömään katkarapupitsaa. ? krevetki
- Syötkö kaiken itse?
- Tietysti syön.
- Mitä toivot joukkueellesi?
- Että voitettaisiin!
Aleksi, luotettava keskuspuolustaja:
- Kuinka kauan olet pelannut jalkapalloa tässä joukkueessa?
- Yhden vuoden.
- Pidätkö pelaamisesta?
- Pidän.
- Miten peli sujui tänään?
- Tänään meni hyvin, mutta lopussa aloin vähän väsyä.
- Mitä teet tänään pelin jälkeen?
- Menen kotiin lepäämään.
Viljam, maalivahti:
- Oletko aina ollut joukkueen maalivahtina?
- Kyllä, olen aina ollut.
- Onko maalivahtina olo vaikeaa?
- On vaikeaa.
- Pelottaako sinua, kun pallo lentää sinua kohti?
- Ei pelota.
- Kuka sinua valmentaa?
- Isä.
Sitten keskusteluun liittyi valmentaja-isä Ivan Poletajev ja kertoi, että poika on pelannut jalkapalloa tässä joukkueessa nelivuotiaasta lähtien. Nyt hän on viisivuotias, eli hän on pelannut melkein vuoden. Poika ei pelkää lentävää palloa, eikä heittäytymistäkään. Muutenkin Viljam on maalivahti paikallaan. Esimerkiksi tänään molemmissa peleissä hän torjui kuusi laukausta kummassakin ja päästi vain kaksi. Hänen ikäiselleen se on hyvä tulos. Pyysin Ivan Poletajevia kertomaan hieman lasten jalkapallojoukkueesta. Hän suostui samantien ja häneltä sain tietää seuraavaa:
”Lasten joukkue ei ole vielä valmis. Se on vielä muotoutumassa, joukkueen kokoaminen aloitettiin vähän yli vuosi sitten. Joukkueen nimi on FK Inter. Oli tarkoituksena, että joukkueessa pelaisi eri maista kotoisin olevia pelaajia ja niin tapahtuikin. Meillä pelaa venäläisiä, eestiläisiä, ukrainalaisia, jugoslaaveja, suomalaisia. Meillä on kaksi eri ikäistä joukkuetta: 1994 (vuosina 1993-1996 syntyneet) ja 1998 (vuosina 1997-2001 syntyneet). Ikäryhmän 1993-1996 joukkueeseen otetaan koko ajan lisää pelaajia; siksi kaikki, jotka haluavat pelata jalkapalloa ja harrastaa sitä tosissaan ovat tervetulleita! Muuten, jalkapallohan on maailman suosituin peli. Meidän kaikki pojat pitävät pelaamisesta 8 ja nauttivat siitä. Joukkueissa on hyvä ilmapiiri; käytämme kahta kieltä, venäjää ja suomea. Pojilla on erittäin hyvät välit keskenään. He käyvät toistensa luona kyläilemässä, myös yökylässä, sillä he asuvat eri puolilla kaupunkia. He viettävät myös syntymäpäiviä yhdessä. Lapsille järjestetään tietenkin myös juhlia, esimerkiksi kutsutaan Joulupukki ja katetaan juhlapöytä (karkkeja, keksejä, mehua, limsaa). Joukkueen harjoitusohjelmat on laadittu hyvin. Johtavana valmentajana olen tyytyväinen valmennuskokoonpanoon. Pojat ovat tehneet hyviä tuloksia kentällä ja ovat toistaiseksi voittaneet enemmän kuin hävinneet.”
Ajattelin jo pistää tähän jutun viimeisen pisteen. Mutta kävikin niin, että lasten jalkapallo -teema kehittyi yllättäen vakavampaan suuntaan. Sergei Konovalov soitti minulle ja pyysi kertomaan lehdessä myös vanhempien poikien joukkueesta. ”Joukkue perustettiin 3. lokakuuta 2003. Tuolloin oli ensimmäiset harjoitukset ja aloitimme laskemisen siitä”, kertoo Sergei. Istun hänen kanssaan Prisman kahvilassa ja yritän ehtiä kirjoittamaan kaiken vihkooni. ”Tuolloin joukkueessa oli kuusi poikaa, jotka kaikki olivat venäjänkielisiä”, jatkaa Sergei kertomustaan. ”Heitä valmensi kaksi valmentajaa – minä ja Vitali Vanhanen. Minun unelmani oli ollut jalkapallojoukkueen perustaminen, ja se toteutui! Pidän lasten kanssa työskentelemisestä ja pidän jalkapallosta. Siitä on kulunut nyt melkein kolme vuotta, ja tuona aikana on tapahtunut paljon. Olemme luoneet vahvan, hyvähenkisen joukkueen, jonka pelaajat rakastavat jalkapalloa ja pyrkivät jatkuvasti kehittymään ja pelaamaan ammattimaisesti. Annamme joka kuukausi menestyneimmille pojille palkinnoksi stipendin. Kaksi vanhempien poikien joukkueen valmentajaa valitsee kaksi ansioitunutta pelaajaa siten, että kumpikin ehdottaa yhtä stipendinsaajaa. Heille annetaan kymmenen euron stipendi kuukaudessa. Lisäksi pojat itse valitsevat yhden ansioituneen pelaajan. Hän saa viiden euron palkkion. Valitettavasti joukkueen talous mahdollistaa tällä hetkellä vain tuollaiset vaatimattomat summat. Kaikki meidän poikamme ovat innokkaita ja ahkeria, kaikki pyrkivät pelaamaan hyvin ja auttamaan toinen toistaan.
Urheiluseuramme koko porukan puolesta haluaisin kiittää avusta ja tuesta seuraavia tahoja:
- Jyväskylän kaupunkia
- Taivaankaarta ja sen johtajaa Kristina Ahoa (edesmennyt), joka antoi ”alkupääoman” toiminnan käynnistämiseksi
- Jyväskylän työvoimatoimistoa kokonaisuudessaan ja omasta puolestani psykologi Leena Lehnistoa. Hän auttoi minua uskomaan siihen, että jos ihmisellä on unelma, niin se täytyy toteuttaa.
- Vitali Vanhasta, valmentajaa ja kollegaa hänen työstään; haluan onnitella häntä myös lapsen syntymän johdosta
- Andrei Sykiäistä sekä rahallisesta tuesta että muusta tuesta
- Igor Malytševia, JJK Ahmat -joukkueen valmentajaa
- Sportia-kauppaa Seppälässä ja sen osastonjohtajaa Perttua, joka on Leppäveden Leppä
-joukkueen valmentaja. Hän on antanut meille suuria alennuksia, ymmärtäen vaatimattomat rahoitusmahdollisuutemme.
- Jysk-kauppaa jalkapallon sponsoroinnista ja peleihin saaduista ilmaisista palkinnoista (kaupan osastonjohtaja on entinen jääkiekkoilija)
- erityinen kiitollisuudenosoitus joukkueemme pelaajille heidän osoittamistaan taistelijan ominaisuuksista ja taidosta mennä omanarvontuntoisesti kentälle monissa vaikeissa tilanteissa”
Jotte te, hyvät lukijat, ymmärtäisitte, mitä piilee sanojen ”vaikeita tilanteita” takana, kerron mitä sain kuulla keskustellessani Sergein kanssa. Kyse on - ensiksikin - tuomarien toiminnasta. Kun FK Interin vanhempien poikien joukkue pelaa, niin tuomarien toiminta ei aina ole rehellistä ja oikeudenmukaista. Toinen kielteinen asia”, kertoo Sergei, ”liittyy siihen, että nykyään on yhä useammin ollut tapauksia, jolloin meitä vastaan pyritään tuomaan pelaajia, joilla ei ole oikeutta pelata vastustajien joukkueessa. Ensinnäkään ikänsä puolesta, toiseksi siksi, että he ovat muista joukkueista, mutta heidät pannaan meitä vastaan, koska he ovat vahvempia. Ja sitten tietysti, halventavat huudot ja loukkaukset katsomosta, lähinnä nuorison riveistä”.
Sergei vaikeni, minäkin olen hiljaa. Mitä tuohon sanoisi?! ”Älkää kiinnittäkö huomiota tyhmiin, huonosti kasvatettuihin ihmisiin”, vai ”katsojat eivät valitettavasti aina osaa käyttäytyä kunnolla pelien aikana”.
Keskustelun lopuksi Sergei kertoi, että heidän joukkueensa on kutsuttu turnaukseen Tanskaan. Viime vuonna joukkue sai virallisia kutsuja Ruotsista ja Tanskasta, mutta pojat eivät vielä olleet kypsiä, siksi joukkue ei lähtenyt. ”Tänä vuonna varmaankin lähdemme”, hymyilee Sergei. ”Lähdemme Suomen lipun alla puolustamaan maan kunniaa. Olisi hyvä, että kaikki lopultakin ymmärtäisivät sen ja lakkaisivat häiritsemästä meitä!”
Tatjana Doultseva
P.S. Kun tätä lehteä jo taitettiin, toimitukseen tuli ilmoitus siitä, että nuorempien poikien joukkue päätti kauden loistavasti voittamalla kaksi viimeistä peliä numeroin 6:0 ja 7:0. Hienoa pojat, jatkakaa samaan malliin! |
