omaperäiset, koneella tehdyt koristeompeleet. Sääli vain, että tuohon hienoon esitykseen ei tullut kovinkaan paljon katselijoita. Varmaan kaikki teistä lukijoista ei edes tiennyt tästä tapahtumasta. Valitettavasti tieto siitä tuli meillekin myöhään, emmekä ehtineet saada sitä lehteen. Ilmoitus laitettiin kuitenkin heti nettisivujemme Uutiset-palstalle. Tuota palstaa kannattaa käydä välillä vilkaisemassa, osoite on www.mosaiikki.info
Palataan takaisin muotijuhlaan. Tulin paikalle varta vasten hieman aiemmin, jotta ehtisin ennen esityksen alkua jutella Muotiteatterista sen johtajan Marina Markovna Britševan ja opetuspuolen varajohtajan Natalia Valentinovna Gontšarin kanssa, jotka olivat tulleet Jyväskylään kahdeksan lyseon opiskelijan kanssa (Daša, neljä Katjaa, Kirill ja kaksi Sašaa).
Marina Britševa ja Natalia Gontšar kertoivat seuraavaa:
- Olemme Hatšinan kaupungin ammatillisesta Moda (Muoti) -lyseosta. Lyseossa toimii Muotiteatteri, jossa opiskelijamme työskentelevät. He opiskelevat ja esittelevät samalla vaatteitaan, sillä kaikki työt ovat heidän itsensä tekemiä.
Olemme Jyväskylässä ensimmäistä kertaa. Täällä asuu ja on töissä lyseon entisiä oppilaita, Galina ja Marinà - heidän ansioistaan olemme täällä tänään. Vierailumme on valitettavan lyhyt, vain kaksi päivää. Toivomme, että voimme tulla uudelleen, jos kaikki sujuu hyvin. Olemme ehtineet kuljeskella hieman kaupungilla. Esityksen jälkeen menemme kaikki illalla diskoon, yhdellä oppilaalla on tänään syntymäpäivä ja diskoilta on hänelle pieni yllätyslahja. Huomenna aiomme käydä kylpylässä, istua jossain mukavassa ravintolassa ja tietysti kuljeskella vielä kerran vieraanvaraisen Jyväskylän kaduilla. Mutta tuo kaikki on huomenna, juuri nyt on alkamassa meidän esityksemme.
Toimme tänne 13 erilaista kokoelmaa ja jokaiseen niistä sisältyy joku ainutkertainen idea, kokoelman ”helmi”. Esimerkkejä kokoelmista: kesäinen ”kreatiivinen”, jonka vaatteet on tarkoitettu sekä catwalkia että arkikäyttöä varten; teatraalinen pret-a-porte; Jaroslavna-kokoelma, jossa on mukana folklore-elementtejä; Pietarinlle omistettu ”Severnaja Palmira”. Viimeksimainittu kokoelma voitti Moskovassa pidetyn Ekzersis-kilpailun, joka oli ensimmäinen yleisvenäläinen ammatillista osaamista mittaava kilpailu. Juryn puheenjohtajana oli kuuluisa venäläinen muotisuunnittelija Vjatšeslav Zaitsev! Syystäkin Severnaja Palmira on ylpeydenaiheemme. Meidän ompelijoidemme kädet ovat pystyneet välittämään Pietarin suurenmoista kauneutta – kultaista koruompelua ”kultaisilla” (=taitavilla, suom. huom.) käsillä. Eikö se ole ihmeellistä?
Toivomme kovasti, että kaikki, jotka ovat tulleet katsomaan esitystä, ovat siihen tyytyväisiä ja –saatuaan kosketuksen Kauneuden maailmaan – vievät mukanaan sydämmissään iloa ja rakkautta. Meistä tuntuu, että opiskelijoidemme töiden katseleminen herättää sellaisia tunteita.
Sitten suurenmoinen esitys alkoi. Ikkunan takana satoi vettä, mutta Sepänkeskuksen salissa leimahteli kirkas, iloinen värien ilotulitus. Katsojat seurasivat kiinnostuneina mallien taianomaisia muodonmuutoksia. He tulivat esiin pukeutuneina välillä nahkaan ja säämiskään, joita oli yhdistelty trikooseen ja muihin tekstiileihin, välillä luonnonsilkki-, šifonki-, pellava- ja puuvillagobeliinivaatteisiin. Suurimman vaikutuksen minuun teki kaksi kokoelmaa: Jaroslavna ja Severnaja Palmira. Ne olivat sanoinkuvaamattoman kauniita! Tätä tarkoittaa taiteen salaperäisyys, sen lumous ja magia. Kauneus esittäytyi taidokkaasti aineellistuneena, sai kokoelmien vaatteissa materiaalisen muodon.
Muodin juhla oli onnistunut. Rehellisesti sanottuna esityksen loppuessa oli hieman surullinen olo, olisin halunnut katsonut vielä lisää. Mutta mitä tehdä – kaikki hyvä loppuu kovin nopeasti. Esityksen jälkeen tein muutamia esitystä ja Jyväskylää koskevia kysymyksiä lyseon opiskelijoille, jotka olivat tarjonneet meille katsojille niin hienon ja unohtumattoman illan. Tässä heidän vastauksiaan:
- Esitys sujui hyvin, meille jäi hyvät vaikutelmat ja olemme miellyttävällä tavalla väsyneitä. Pidämme Jyväskylästä, erityisesti sen puhtaudesta, kauniista maisemista, raikkaasta, puhtaasta ilmasta ja tietysti mukavista ihmisistä, jotka ottivat meidät vieraanvaraisesti vastaan. Haluaisimme kovasti tulla tänne uudelleen.
Marina Britševa ja Natalia Gontšar seisoivat katsojien ympäröiminä. Hekin kertoivat, että heille jäi hyvät vaikutelmat yleisöstä ja he tulisivat mielellään uudelleen Jyväskylään.
Marina ja Natalia pyysivät lehden kautta välittämään sydämelliset kiitokset Andrei Sykiäiselle, joka auttoi heitä paljon matkajärjestelyissä. Hän järjesti mm. ryhmän edestakaiset kuljetukset omalla autollaan, luovutti auton ryhmän käyttöön heidän täällä olonsa ajaksi, toimi kuljettajana ja rahoitti tapahtuman järjestelyt. Täytämme mielihyvin hänen pyyntönsä.
Tatiana Doultseva
Kuvat Anita Satilainen
Koska Muotiteatterin vierailu teki meihin niin suuren vaikutuksen, kerromme hieman Hatšinan Ammatillisesta Muoti-lyseosta, jonka puitteissa teatteri toimii.
Hatsinan
Ammatillinen Muoti-lyseo
”Muoti syntyy Muodissa (=Muoti-lyseossa, suom. huom.)” –sanontaa käytetään nykyään Hatšinan Ammatillisesta Muoti-lyseosta, joka on yksi vanhimmista Leningradin alueen oppilaitoksista, ja nämä sanat eivät ole vailla katetta. Vuonna 2005 lyseon henkilökunta vietti 60-vuotisjuhlia. Tästä lyseosta on tullut tärkein korkeatasoisia ammattiompelijoita valmistava oppilaitos; sieltä valmistuu mallisuunnittelijoita, teknikoita, leikkaajia, räätäleitä, koruompelijoita, kankaiden koristemaalaajia, ompelijoita. Muodin maailmassa ei ole mitään, mitä Hatšinan Muoti-lyseo ei olisi valloittanut: se on saanut monta kertaa diplomeja ja palkintoja yleisvenäläisessä Ekzersis-kilpailussa, joka järjestetään Vjatšeslav Zaitsevin suojeluksessa; lyseo on palkittu nuorten suunnittelijoiden kansainvälisessä Admiralteiskaja igla ja Russki siluet –kilpailuissa ja N. Lamanovalle nimetyssä ammattisuunnittelijoiden kilpailussa; se on osallistunut myös ammattisuunnittelijoiden Barhatnyje sezony v Sotši –festivaalille, voittanut Lutšši goda (Vuoden paras) –kilpailun ja paljon muuta.
”Kauneus pelastaa maailman”, vakuutti kuuluisa klassikko viime vuosisadalla. Lyseossa sanotaan, että muoti – joka on osa tätä kauneutta – on se ”pelastusrengas”, joka kaunistaa maailman väreillä, auttaa ihmistä löytämään oman yksilöllisyytensä, tuntemaan olonsa hyväksi ja varmaksi aikakausien pyörteissä. ”Luominen on myös ammatti”, vakuuttavat lyseon opettajat. Koko opetus- ja kasvatusprosessi liittyy luovuuteen: teoreettisten jä käytännön oppituntien sisältö, järjestetyt näyttelyt, kilpailut, valinnaisaineiden opetussisällöt (24 valinnaisainetta ja työpajoja). Oppilaiden ja opettajien luovan yhteistyön ansiosta lyseo menee koko ajan eteenpäin kohti uusia korkeuksia. |