2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 3 (35)


№ 2 (34)


№ 1 (33)

№ 2 ( 34 ) 2017

Mosaiikki-Tampereen toimitukselta

Kesällä mirrikin kummasti kehrää,
ja teekin toiselta maistaa – mintun makua mukanaan.
Päivä pitkä on onnea täynnä,
perhepiirissä ilo yhteinen …
T. Varakina

Kesä on rentoutumisen aikaa. Jopa työssäkäyvät suuntaavat illalla ja vapaapäivinä luontoon nauttiakseen kesäajan kaikista iloista. Mistä kesän lepo sitten koostuu? Se koostuu uimisesta, marjojen keräämisestä, metsä- ja järviretkistä, rannalla olosta. Kesä on aina myös talven saavutusten uudelleen arvioimisen aikaa. Suurin osa häistä suunnitellaan nekin kesäksi. Ota kamera mukaasi ja tallenna kesä sen kaikissa muodoissa! Ota kuva kauniista kukista, kesäisistä iltaruskoista ja matkan muistoista! Kesän ”ansiolistaa” voisimme jatkaa vaikka kuinka.

Niin kuin aina – lapsille ja nuorille on tarjolla suuri määrä kesäleirejä. Tänä vuonna päätimme järjestää lapsille teatterileirin. Leiri toteutettiin Pohjois-Hervannan koululla, jossa nuoret tutustuivat teatteriin ammattilaisen – Anna Haukan – avustuksella. Leirin ohjelmassa oli myös muovailua ja maalausta. Viimeisenä leiripäivänä Juhannusaattona tehtiin ratsastusretki ja kilpailtiin leikkimielisissä peleissä luonnon helmassa.

Erilaiset ”Suomi 100”-juhlaan liittyvät kulttuuritapahtumat pyörähtävät käyntiin: on näyttelyitä, konsertteja ja seminaareja. Eikä sovi unohtaa festivaaleja. Tampereen Sävel -festivaali 7.–16. kesäkuuta kokosi noin

2 000 laulajaa eri puolilta maailmaa. Tampereen Teatterikesää vietetään kaupungissamme puolestaan 7.–13. elokuuta. Sitä pidetään yhtenä Euroopan arvostetuimmista kansainvälisistä festivaaleista. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden nähdä Suomen ja monen muun maan parhaimpia esityksiä. Ohjelmassa on ajankohtaisia sovituksia klassikoista, draamaa, tanssiteatteria, nykysirkusta ja myös katuteatteria.

Perinteisiä kukkaviikkoja vietetään Tampereen keskustassa 13.6.–29.7.2017. Tarkempi viikkojen ohjelma löytyy osoitteesta www.kukkaisviikot.fi/

Hyvät lehtemme lukijat! Toivotan teille kaikesta sydämestäni onnellisia kesähetkiä. Säilyköön muistot mielessänne kirkkaina ja raikkaina kuvina! Hyvää kesää kaikille!


Margarita Niemi, Mosaiikki-Tampere-lehden
toimittaja-koordinaattori

Suomennos: Tarja Svensk

 

Яндекс.Метрика