Sopeutumisvaikeudet

Hyvä psykologi!

Ongelmani on se että elämäni ei tunnu enää onnelliselta. Siitä lähtien kun tulimme Suomeen, olen kokenut kaiken vaikeaksi ja toisinaan jopa tuntuu kuin elämääni yritettäisiin tahallaan vaikeuttaakin, monien maamiehienikin taholta. Lasteni käyttäytyminen on myös muuttunut, he oppivat huonoja tapoja suomalaisilta, enkä tiedä mitä voin tehdä. Koen ettei minua täällä auteta eivätkä esimerkiksi lääkärit osaa täällä mitään, he eivät ole löytäneet syytä sairauteeni, eivätkä he suostu lähettämään minua erikoislääkärille vaikka pyydän. Uskon että siinä maassa missä ennen asuimme minut olisi jo parannettu. Myös asuntomme on meille liian pieni. Naapurimme vihaavat ulkomaalaisia ja tekevät meistä siksi valituksia. Kaipaan kovasti sukulaisiani jotka asuvat ulkomailla. Heidän elämänsä on hyvin köyhää, eikä minullekaan siksi ruoka täällä maistu. Usein itken koko elämääni. Ennen kuin tulin Suomeen minulle luvattiin että täällä voin opiskella, mennä vaikka yliopistoon ja sitten saada hyvän työpaikan. Se lupaus ei ole pitänyt, eikä minulle aina ole ollut edes paikkaa kielikursseille. Uskoin myös että valtio auttaisi meitä poloisia taloudellisesti, mutta täällä avustusrahamme eivät riitä edes bussikortteihin. Tämä elämä ei tunnu elämisen arvoiselta, enkä jumalan nimeen tiedä mitä tekisin !

Arvoisa kysyjä ! Kuulostaa siltä että käytte läpi elämässänne vaikeaa vaihetta. Vieraaseen kulttuuriin muutto ei ole henkisesti eikä käytännössäkään mikään helppo asia. On tavallista että odotukset ovat  maahan tullessa ehkä liiankin korkealla ja niissä joutuu myöhemmin pettymään. Kuvaatte mielestäni juuri tällaista tilannetta; Teillä on ollut paljon toiveita jotka eivät ole toteutuneet. On ehkä hyvä miettiä sitä mihin nämä odotukset ovat perustuneet. Mistä olette päätelleet että asiat olisivat Suomessa siten kuin haaveilitte ?  Joskus  syynä voi olla yksinkertaisesti väärä tieto, joskus ihmisen omat toiveet voivat olla niin vahvoja että  niihin alkaa lopulta uskoa totuuksina. Näin voi käydä esimerkiksi silloin kun unelmoimalla on selvitty hyvin vaikeassa tilanteessa päivästä päivään.

Nyt olet kuitenkin Suomessa ja joudut kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se on. Kysymyksessäsi et mainitse sitä, onko mikään asia mennyt elämässäsi täällä parempaan suuntaan. Näiden asioiden pohtiminen voisi ehkä vaikeina hetkinä helpottaa oloasi. Totesit kysymyksessäsi monia ikäviä kokemuksia, mm. sen että maamiehesi yrittäisivät jopa jollain tapaa kiusata sinua. On tavallista että pienissä vähemmistöyhteisöissä ilmenee monenlaista toisten kontrollointipyrkimystä. Joskus voi olla viisainta pitää hankaliin ihmisiin hieman etäisyyttä.

Lasten sopeutuminen uusiin olosuhteisiin etenee usein eri tavalla kuin aikuisten. Lapset omaksuvat ennakkoluulottomasti, joskus jopa kritiikittä uutta ja haluavat olla samanlaisia kuin muut. Tämä kaikki voi näkyä suurinakin ulkoisina muutoksina.  Murrosiässä myös luonnolliseen kehitykseen kuuluu nuoren käytöksen tietynlainen hankaloituminen suhteessa vanhempiin. Rajoja on tietysti tärkeä asettaa niin etteivät nuoret käytöksellään aiheuta itselleen vahinkoa, mutta liian ankarasta rajoittamisesta voi olla monia vahingollisia vaikutuksia. Tärkeää on olla johdonmukainen ja muistaa kohdella tyttöjä ja poikia tasa-arvoisesti.

Suomessa terveysasemilla työskentelevät lääkärit ovat pitkän ja laaja-alaisen koulutuksen saaneita ja pystyvät hoitamaan monenlaisia vaivoja. Voit uskoa sen mitä lääkärisi sinulle sanoo ja olla pikemminkin tyytyväinen mikäli hän on sitä mieltä ettei vaivasi vaadi erikoislääkärin palveluita. On olemassa paljon vaivoja ja sairauksia joita ei varsinaisesti voida poistaa. Hoitamalla itseäsi lääkärin ohjeita noudattamalla, parantamalla yleiskuntoasi harrastamalla liikuntaa ja noudattamalla terveellistä ruokavaliota, voit itsekin kohentaa terveydentilaasi. Et siis ole välttämättä täysin ulkopuolisten tekijöiden armoilla.

Olit tyytymätön asuinolosuhteisiisi, ikävöit sukulaisiasi, olit toivoton tulevaisuuden mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteesi suhteen.  Mielialasi vaikuttaa kokonaisuudessaan matalalta ja ajattelusi hieman pessimistiseltä. Voisiko olla mahdollista että kärsit masennuksesta sopeutumisen vaatimien ponnistelujen ja stressin seurauksena. Sinun olisi tärkeää kertoa alakuloisuudestasi myös sinua hoitavalle lääkärillesi. Oletko tietoinen siitä mikä naapureitasi hermostuttaa ?  Voisiko syynä olla elintapojen erilaisuus ? Kannatko mahdollisesti syyllisyyttä omasta hyvinvoinnistasi kun sukulaisesi elävät huonoissa oloissa ? Näihin asioihin et todennäköisesti pysty paljoakaan nykyisessä taloudellisessa tilanteessasi vaikuttamaan, joten itsesi syyllistäminen asiasta on voimavarojen heittämistä hukkaan. Hyvinvointi Suomessakin on suhteellista, kuten olet sosiaalietuuksien kanssa huomannut. Rahankäyttöä joutuu suunnittelemaan hyvin tarkasti. Mieti myös oletko itse asettanut itsellesi täysin kohtuuttomia vaatimuksia yliopistotutkintojen ja muun muodossa. Jo pelkästään kielen oppimisessa riittää sinulle moneksi vuodeksi haastetta johon sinun tulee voida aivan rauhassa keskittyä. Tulevaisuudessa työpaikka voi löytyä joltain muultakin alalta kuin olet tullut ajatelleeksi. Yritä löytää tässä elämänvaiheessa iloa arjen pienistä hyvistä asioista. SS

Наверх


 

Яндекс.Метрика