Jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvointi on tarkeaa. Jokainen tarvitsee juuri itselleen sopivia palveluja. Lapsella ja nuorellakin on oikeus paasta vaikuttamaan omia asioitaan koskevaan suunnitteluun ja paatoksentekoon. Tarkeaa on myos mahdollisuus jarjestaa oman nakoista toimintaa. Vanhemmat ja muut aikuiset kuitenkin kantavat vastuun hyvinvoinnista ja tukevat lapsia ja nuoria kuunnellen sen ikaisten kokemuksia ja nakokulmaa. Kaikenikaiset tarvitsevat myos toiminnalleen puitteet.
JYVASKYLAN NUORTEN OSALLISUUSHANKE
Nuorten hyvinvoinnin seka osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi myos Jyvaskylan kaupungin opetuspalveluissa on kaynnissa nuorten osallisuushanke. Eri puolilla Suomea on yhteensa 37 tallaista Opetushallituksen ja kuntien hanketta. Jyvaskylassa keskitytaan varmistamaan sujuva ”nivelvaiheen” siirtyma peruskoulusta toiselle asteelle opiskelemaan. Tavoitteena on, ettei kukaan jaa peruskoulun jalkeen ilman itselle sopivaa paikkaa. Siksi osallisuushanke yhdistaa nuorten kanssa toimivia ammattilaisia, yhdistyksia, vanhempia ja nuoria itseaan yhteistyohon. Nuorten hyvaksi etsitaan parhaita toimintatapoja. Tana vuonna aletaan selvittaa, kuinka juuri maahanmuuttajanuorten peruskoulun jalkeisen koulutuspolun suunnittelu sujuu ja mita tukipalveluja onnistuneen opiskelun avuksi tarvitaan.
Erityisen tarkea elamanvaihe nuorelle on peruskoulun jalkeen lukioon tai ammatilliseen koulutukseen siirtyminen. Kaikki eivat kuitenkaan ole siihen mennessa keksineet omaa haaveammattiaan. Joillekin opiskelu on vaikeaa oppimisvaikeuksien vuoksi tai siksi, etta opettelee vasta suomen kielta. Onneksi tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja! Lukion ja ammatillisten koulutusohjelmien lisaksi hyvia mahdollisuuksia ovat myos peruskoulun lisaopetus eli ”kymppi-luokka” tai uusi Jyvaskylan ammattiopiston ohjaava ja valmistava koulutus. Oman koulun opinto-ohjaajan kanssa kannattaa aina miettia tulevaisuuden suunnitelmiaan.
JYVASKYLAN NUORTEN FOORUMI NUFO
Osallisuushanke on ollut Jyvaskylan kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa kaynnistamassa Nuorten Foorumia NuFo:a 13–20-vuotiaille osallistumis- ja vaikuttamisareenaksi. NuFo:n seuraava, kaikille avoin suurkokous jarjestetaan tiistaina 3.10.2006. Kokouksessa voi asettua ehdokkaaksi NuFo:n hallitukseen seka osallistua eriaiheisiin nuorten toimikuntiin. Nuoret voivat suunnitella omia projekteja ja hakea niille foorumilta rahaa suurkokouksessa. Kaikki ideoimaan ja tervetuloa mukaan! Tarkempaa tietoa ilmestyy syksyn aikana NuFo:n nettisivuille, http://www.jyvaskyla.fi/nuoriso/foorumi
|