
Koordinaationeuvoston jäsenet
Uutiset
Viime aikoina Venäjä on alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota ulkomailla asuvien maanmiesten kanssa tehtävään työhön. Elokuussa 1994 perustettiin Ulkomailla asuvien maanmiesten asioita hoitava hallituksen komissio, joka on Venäjän Federaation hallituksen koordinoiva elin. Sen tehtävänä on koordinoida liittovaltion toimeenpanovaltaa edustavien asianomaisten viranomaisten ja Venäjän Federaation subjektien toimeenpanovaltaa edustavien viranomaisten toimintaa maanmiehiä koskevissa asioissa.
Eniten huomiota kiinnitetään venäläisen kulttuurin ja venäjän kielen tukemiseen sekä etnokulttuurisen identiteetin säilyttämiseen, kehittämiseen ja levittämiseen ulkomailla. Erityisen huolenpidon kohteena on venäläisen diasporan omaehtoisen organisoitumisen tukeminen ulkomailla ja maanmiesten parissa tehtävän tiedotustyön huomattava parantaminen.
Komission puheenjohtajana toimii Venäjän ulkoministeri Sergei Viktorovitš Lavrov, ja siihen kuuluu Venäjän eri hallinnonalojen edustajia. Alkuvaiheessa komission toiminta keskittyi Ivy-maissa asuviin maanmiehiin, mutta viime vuoden alusta lähtien komissio laajensi toimintaansa koskemaan myös niin sanottuja kaukoulkomaita. Sitä varten tarvittiin maanmiesten keskinäistä yhteistoimintaa hoitava elin. Vuoden 2007 alussa perustettiin Ulkomailla asuvien venäläisten koordinaationeuvosto.
Koordinaationeuvosto on elin, joka myötävaikuttaa ulkomailla asuvien venäläisten maanmiesten yhdistymiseen ja heidän etujensa puolustamiseen sekä eri maissa ja kansainvälisesti toimivien maanmiesten yhdistysten toiminnan koordinoimiseen. Yhdistymisellä ei tarkoiteta väkisin tapahtuvaa yhteensulautumista tai yhteenliittymistä, vaan maailmalla laajasti hyväksyttyä käytäntöä, jolla myötävaikutetaan siihen, että yhteisen historia-, kulttuuri- ja kielitaustan omaavat ihmiset luonnollisestikin pyrkivät olemaan yhdessä.
Koordinaationeuvosto käy jatkuvaa dialogia Ulkomailla asuvien maanmiesten asioita hoitavan hallituksen komission, Venäjän Federaation ja sen subjektien lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa edustavien asianomaisten viranomaisten, perinteisten uskonnollisten yhteisöjen sekä Venäjällä ja ulkomailla toimivien kansalaisjärjestöjen kanssa.
Eri maissa toimivien koordinaationeuvostojen tarkoituksena on pitää huolta käytännön yhteistyöstä näissä maissa toimivien venäläisten maanmiesten omien järjestöjen sekä Venäjän Federaation ja sen alueellisten viranomaisten välillä. Ne toimivat tiiviissä yhteistyössä ko. maissa toimivien Venäjän suurlähetystöjen kanssa.
Koordinaationeuvostojen tärkein tehtävä on edustaa maanmiesten järjestöjä niiden ja venäläisen osapuolen välisissä suhteissa. Niissä maissa, joissa ei ole sateenvarjo-organisaatioita, koordinaationeuvosto edustaa venäjänkielisten järjestöjen etuja suhteessa asuinmaan viranomaisiin.
Suomessa sateenvarjo-organisaationa toimii Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto (SVYL), jonka hallituksen pohjalta joulukuun 8. päivänä 2007 perustettiin Suomessa asuvien venäläisten koordinaationeuvosto. Siihen kuuluu tällä hetkellä 10 henkilöä, jotka edustavat Turun, Tampereen ja Jyväskylän suurimpia venäjänkielisiä järjestöjä sekä Spektr-lehteä ja Inkerikeskusta. Suomen venäläisten koordinaationeuvoston puheenjohtajaksi valittiin Tatjana Valerijevna Dultseva (Jyväskylä).
Mitä koordinaationeuvosto voi tarjota Suomessa asuville maanmiehille? Ehkäpä ennen kaikkea yhteyden historialliseen kotimaahan, Venäjään, ja sen lisäksi tukea kansalaisjärjestöjen toimintaan. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että neuvosto toimii kanavana, jonka kautta maanmiehet voivat saattaa omia toiveitaan ja toivomuksiaan Venäjän viranomaisten tietoisuuteen.
Entä mitä maanmiehet voivat tarjota koordinaationeuvostolle? Tukea, aktiivisuutta ja välittävää osallistumista neuvoston työskentelyyn.
Venäjän suurlähetystö