2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 | 


№ 4 (05)


№ 3 (04)


№ 2 (03)


№ 1 (02)

№ 4 ( 05 ) 2012



TyönVuoksi – polku työelämään, myös maahanmuuttajille

TyönVuoksen Taitotilalla työskentelevät Natalia (edessä vas.), Marina, Liubov (edessä oik.), Silva ja Tatiana tekevät tuotteita JouluPuotiin, yksilövalmentaja Johanna Ovaskan opastuksella.

TyönVuoksi ry toimii Imatran seutukunnalla. Toiminta tähtää pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen avoimille työmarkkinoille sekä heidän työmarkkinavalmiuksiensa parantamiseen. Toimintaan kiinnittyy vuositasolla noin 500 asiakasta. Asiakkaat jakautuvat kuntouttavaan työtoimintaan, työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen (työharjoittelu/työelämävalmennus) sekä palkkatuettuun työhön. Asia, mikä asiakkaitamme pääsääntöisesti yhdistää on pitkittynyt työttömyys. Kiinnittyvät asiakkaat ovat iältään sekä koulutustaustoiltaan hyvin erilaisia. Joillakin asiakkailla on pelkkä peruskoulu suoritettuna, kun taas joillakin asiakkailla on korkeakoulututkinto.

Kaikessa toiminnassa tähtäämme asiakkaiden avoimille työmarkkinoille kiinnittymiseen. Työpaikan löytymiseksi teemme kiinteätä yhteistyötä paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Vuonna 2011 toiminnoistamme siirtyi avoimille työmarkkinoille työskentelemään 74 henkilöä.

Ennen avoimille työmarkkinoille siirtymistä arvioimme asiakkaidemme ammattitaitoa tarjoamalla heille monipuolisesti erilaisia töitä rakentamisesta pihatöihin. Töiden lisäksi tarjoamme valmennusta kunkin asiakkaan omat tarpeet ja voimavarat huomioiden. Valmennus- ja arviointityö on pitkäjänteistä ja vaatii ammattimaista otetta. Asiakkaasta riippuen työkykyisyyden palauttamiseen tai työelämävalmiuksien kohentamiseen menee henkilöstä riippuen puolesta vuodesta kolmeen vuoteen.

TyönVuoksen tarjoamat palvelut maahanmuuttajille

TyönVuoksi ry tarjoaa palveluita myös maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Vuositasolla toimintaamme kiinnittyy noin 30 maahanmuuttajaa. Pääsääntöisesti asiakkaat ovat Venäjältä Suomeen muuttaneita. Maahan muuttavat henkilöt ovat ensimmäiset 3 vuotta kotoutumisajalla. Kotoutumisen tarkoitus on maahanmuuttajan sopeuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan sekä omaksumaan uusia tietoja, taitoja ja toimintatapoja, jotka edesauttavat häntä osallistumaan aktiivisesti uuden kotimaansa elämänmenoon. Toiset maahanmuuttajat kotoutuvat helposti, toiset tarvitsevat sopeutumiseen enemmän aikaa ja rinnalle erilaisia tukipalveluita. Tärkeimmät sopeutumisen edellytykset ovat suomen kielen sekä suomalaisen kulttuurin omaksuminen ja osaaminen. Tällä hetkellä Imatran TE-toimiston asiakkaana on 419 maahanmuuttaja-asiakasta, edustaen 33 eri ulkomaan kansalaisuutta. Vuonna 2012 lokakuun loppuun mennessä uusia maahanmuuttaja-asiakkaita toimistoon on ilmoittautunut 51 henkilöä.

TyönVuoksi ry tukee maahanmuuttajia kotoutumisjakson aikana ja sen jälkeen. Kotouttamisjakson aikana on mahdollisuus kiinnittyä suomen kielen opiskeluun liittyvään työharjoittelujaksoon. Jakson jälkeen mahdollisuudet ovat pääsääntöisesti työelämävalmennus sekä palkkatuettu työ. Harjoittelun ja tehtävän työn lisäksi järjestämme maahanmuuttajataustaisille, lähtömaasta riippuen, mahdollisuuteen suomen arkikielen opiskeluun. Pienryhmässä tapahtuva koulutus tukee ja antaa luontevan jatkon kotouttamisaikana olleeseen kielikoulutukseen. Tavoitteena on rohkaista suomen kielen käyttöä. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa.

Verkostossa on voimaa

Toimimme maahanmuuttajatyössä kiinteässä yhteistyössä paikkakunnan eri toimijoiden kanssa. Esimerkkinä työhallinnon ja Imatran seurakunnan kanssa toteutettu Yhdessä työhön -projekti. Projektin avulla on voitu tarjota mm. työnhakukursseja sekä työelämään tutustumista työelämävalmennuksen kautta. Projektin asiointipiste on myös saanut hyvää palautetta. Piste auttaa maahanmuuttajia arkipäivän asioissa, kuten lomakkeiden täytössä, mikä meille suomea kotikielenä käyttäville on itsestään selvyys. Myös tulkkausapu eri virastokäynneillä on koettu hyväksi toiminnaksi. On siis ehdottoman tärkeää, että työtä tehdään yhdessä laaja-alaisesti yli hallintorajojen. Jokainen meistä voi suvaitsevalla asenteella vaikuttaa maahanmuuttajien sopeutumiseen uuteen kotimaahan ja -kaupunkiin.

Kirsi Reiman, TyönVuoksi ry
Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика