№ 1 ( 29 ) 2017



INKERIKESKUKSESSA


Inkerikeskus

Arvoisat lukijat!

Vuoden 2017 alusta lähtien Suomen eri sosiaalivirastoissa ja -toimistoissa on tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi, työttömien perustulokokeilu aloitettiin; perustoimentulotuen maksaminen siirrettiin kunnilta Kansaneläkelaitos Kelalle; kaikilla maan asukkailla on oikeus pankkitiliin ja verkkopankkiin jne. Uusien vaatimusten ja sääntöjen perässä ei aina pysy ja joskus pienikin virhe viivästyttää asioiden käsittelyä, mikä aiheuttaa ajanhukkaa ja stressiä.

Inkerikeskuksen työntekijät auttavat teitä aina selviämään muutoksista, tarjoavat neuvontapalveluita sekä laativat tarvittavia kirjeitä ja kyselyitä. Tämän lisäksi Inkerikeskuksessa on vuoden 2017 alusta aloitettu tekemään uusia ohjelmia. Yksi niistä on Oma Vene, jonka avulla tuetaan venäjänkielisiä maahanmuuttajia, jotka hoitavat sairaita ja ikääntyneitä sukulaisiaan.

Haluamme, että olisitte varmoja huomisesta ja meistä on aina mukava auttaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia.

Lisätietoja voitte saada sivuilta www.inkerikeskus.fi tai puhelimitse 050 350 5067.

TEEMME TÖITÄ TEILLE!


Inkerikeskuksen henkilökunta

Suomennos: Maria Lepistö

 

Яндекс.Метрика